Glenn Quinn

Glenn Quinn
Henkilötiedot
Syntynyt28. toukokuuta 1970
Dublin, Irlanti
Kuollut3. joulukuuta 2002 (32 vuotta)
North Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1990–2002
Merkittävät roolit Mark Healy (Roseanne)
Doyle (Angel)
Aiheesta muualla
IMDb

Glenn Martin Christopher Francis Quinn (28. toukokuuta 1970 Dublin, Irlanti3. joulukuuta 2002 North Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) oli irlantilainen näyttelijä, joka muistetaan Mark Healyn monivuotisesta roolista televisiosarjassa Roseanne ja Doylen roolista Angelissa.[1]

Quinn kasvoi Cabinteelyn lähiössä Dublinissa käyden koulua Clonkeen Collegessa ja soittaen rumpuja ja kitaraa paikallisissa yhtyeissä. Vuonna 1988 hän muutti äitinsä ja sisartensa kanssa Yhdysvaltoihin. Quinn palkattiin näyttelemään Roseannen kolmannelle tuotantokaudelle vuonna 1990 ja hän jatkoi roolissaan vuoteen 1997 asti.[1] Vuonna 1992 hän esiintyi yhdessä pääosista lyhytikäiseksi jääneessä historiallisessa draamasarjassa Covington Cross.[2] Quinnin ensimmäinen elokuvarooli oli sivuosa rumpalina Shoutissa vuonna 1991, mutta sitä seuranneet elokuvat eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä.[1] Vuonna 1999 hän sai roolin Buffy, vampyyrintappajan spin-off-sarjasta Angel, jonka ensimmäisellä tuotantokaudella hän esitti puolidemoni Doylea. Doylena Quinn pääsi poikkeuksellisesti käyttämään luontaista irlantilaista korostustaan.[2]

Quinn kuoli joulukuussa 2002, 32-vuotiaana, ystävänsä luona North Hollywoodissa. Kuolinsyyksi varmistui tapaturmainen heroiinin yliannostus.[2] Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi vuonna 2002 ilmestynyt R.S.V.P.[1]

  1. a b c d Reed, Christopher: Obituary: Glenn Quinn The Guardian. 21.12.2002. Viitattu 6.4.2013. (englanniksi)
  2. a b c Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä latimes ei löytynyt

Developed by StudentB